Pelaaminen Kasinoilla

Nettipelaajien ensimmäinen sukupolvi

Netissä pelaaminen on ollut tasaisessa nousussa johon on vaikuttanut pelien suuri valikoima sekä varsinaisten pelaajien määrän avulla. Nettipelaajia löytyy joka lähtöön kolmesta sukupolvesta ja tämä siis tarkoittaa myös nettikasinoilla olevia pelaajia.

Netti tuli Suomeen kunnolla 90-luvun puolessa välissä ja siihen aikaan myös ensimmäiset nettikasinot rantautuivat nettiin maailmalla. Suomessa ei tiedetty silloin vielä mitään näistä nettikasinoista, eikä myöskään paljoa muustakaan. Ennen netin aikakautta, ihmiset sivistivät itseään, hankkien yleistietoa televisiosta sekä koulukirjoista, tämä kuitenkin muuttui paljon netin myötä. Nykyään on vaikea ajatella elämää ilman internettiä Ensimmäistä pelaajasukupolvea kutsutaan nörttien sukupolveksi. Ainoastaan pelaajat, koodarit sekä lapset käyttivät tuolloin tietokoneita, tämä uusi teknologiallinen ihme oli vasta nousemassa asemaan ihmisten arkisessa elämässä, missä se tällä hetkellä on. Ensimmäiset nettikasinot, olivat englannin kielisiä eikä niissä ollut saatavilla kuin muutama peli, jotka olivat perinteisten kivijalkakasinoiden omien pelien digiversioita, mutta kasino-operaattorit huomasivat, että nettiliiketoiminnassa voisi oikeasti olla mahdollisuus takoa isoja rahoja. 90-luvulla näitä nettikasinoita availtiin oikeiden kasinoiden toimesta ja kehiteltiin rauhassa ja sillon kaikki eri kasinot näyttivät identtisiltä, toimien saman tyyppisillä alustoilla ja samalla idealla.

Toisen sukupolven pelaajat

Toisen nettisukupolven pelaajat näkivät netin kehityksen syntyessään 90-luvulla, kasvaten sen ajan parissa ja täysikään päästyään heille olikin jo pöytä katettuna näihin kasinoihin. Nettipelaaminen kehittyi internetin kasvukauden aikana huomattavasti ja pikkuhiljaa myls mobiiliaikakausi lähestyi. Koska tämä toinen sukupolvi olivat jo syntyjään tutustuneet tietokoneisiin ja saaneet samalla kokea netin ihmeyden, oli tämän sukupolven pelaajilla myös jo erilaisia odotuksia peleistä ja niiden toiminnoista. Tämä sukupolvi alkoi myös vaatia enemmän palveluita netistä ja 2000-luvun ensimmäisten kymmenen vuoden aikana koko netin liiketoimintamahdollisuudet laajenivat radikaalisti. Tähän aikaan syntyi myös sosiaalinen media ja YouTubesta tuli iso suoratoistopalvelu. Nettikasinot alkoivat kehittää palveluitaan ja pelejään enemmän myös tätä toista pelaaja sukupolvea miettien.

Kolmas sukupolvi

Kun toista sukupolvea kutsuttiin niin sanotuksi millenniaaliksi, niin seuraava pelaajasukupoli, eli kolmas sukupolvi on diginatiivi. Tämän pelaajasukupolven pelaajat ovat saaneet pelikoneet käyttöönsä jo vauvoina ja ovat tässä pisteessä myös saavuttaneet aikuisiän joka näkynyt myös nettikasinoiden kehityksessä ja niiden nousussa. Samalla viimeisten vuosien aikana EU:n lait ja säädökset ovat selkiytyneet ja mahdollistaneet siinä samassa myös suomalaistenkin pelaajien pelaamisen eurooppalaisilla nettikasinoilla niin, että kaikki voitotkin ovat verovapaita ja tarjolla on jo nettikasinoita, joilla on tarjolla bonusrahaa jopa ilman kierrätystä. Kolmannen sukupolven nettikasinot ovat usean askeleen pidemmällä 90-luvun alussa tulleista kasinoista. Jos alussa oli vajaa parikymmentä peliä, nyt niitä pelejä on tuhansia ja uusia tulee lisää kuukausittain. Uudet pelaajat odottavat peleiltä monipuolisuutta, viihteellisyyttä ja tottakai myös mahdollisuuden voittaakkin sitä rahaa. Samalla myös kilpailu kasinoiden välillä on kiihtynyt lhuomattavasti, joten pelaajat osaavat jo vaatia kasinoilta entistä parempia palveluita pelien oheen. Kylläkin markkinoille on tullut myös pikakasinoita, eli kasinoita, joille pääsee pelaamaan ilman rekisteröintiä. Rekisteröintinä toimii rahan talletus. On myös hybridikasinoita, joilla on mahdollista aloittaa pelaaminen ilman rekisteröintiä, mutta myöhäisemmässä vaiheessa sitten siirtyä rekisteröityneeksi pelaajaksi ja saada mahdollisuus nauttia kaikista kasinon tarjoamista asiakaseduista. Kasinopelaajille nämä kolmannen sukupolven nettikasinot ovat viihdemaailman kärkialoja. Nettikasinot usein myös kasinopelien ohella tarjoavat kaikkea muuta oheistoimintaa, matkoja, kilpailuja ja monet ovat ottaneet palveluihinsa myös vedonlyönti mahdollisuuden, joita aiemmin on tarjonnut ainoastaan niin sanotut sportsbook yritykset jotka tätä genreä aikoinaan pitivät hallinnassaan. Toisaalla tämä kehitys on hyvä, mutta avaa myös mahdollisuuden kasinon tappioille, jos kertoimenlaskijat epäonnistuvat työssään, sillä toisin kuin nettikasinoiden peleissä, urheilussa ei voi mitenkään määritellä selkeää talon etua. Jokaisen kasinolla pelaavan pelaajan pitää aina muistaa, että kasinopelaaminen on ensisijaisesti ajanvietettä ja viihdettä, josta pitää olla valmis maksamaan. Jokaisessa nettikasinon pelissä on talon etu, joka on yleensä 4-12% eli pitkällä aikavälillä kasino voittaa aina, mutta se myös tarkoittaa, että välillä joku onnekas pelaaja voittaa isojakin summia.